24. Aikuiseksi kasvamisesta

Voi että olen haaveillut istuvani alas kirjoittamaan tänne! Laitoin hiuspohjaöljyn vaikuttamaan ja otan tämän hetken vain itselle. Toivottavasti viihdyt tämän tekstin parissa ja voit saada tästä jotakin itsellesi <3

Kun alan kirjoittaa, tunnen kuinka uppoudun ja unohdan hetkeksi ihan kaiken muun. Olen viime aikoina tehnyt oikeastaan vain sellaisia asioita, joista saan samankaltaisen tunteen. Päästänyt irti siitä ajatuksesta, että optimoisin aikaa tai tehokkuutta. Pienetkin valinnat vaikuttavat isosti kokonaisuuteen. Elämä on maistunut vapaammalta. 

Viime aikoina on tullut kirjoitettua ihan valtavasti, mutta blogin sijaan vain itselleni. Sekavia lauseita paperille arjen keskellä, ja joskus myös pidempiä tekstejä. Aamusivuista en luovu.

Tuntuu, että elämässä on tasaisempaa ja tasapainoisempaa kuin koskaan aiemmin. Samalla kuitenkin tuntuu, etten meinaa pysyä vauhdissa mukana. Tykkään tästä yhdistelmästä, myös huonoine puolineen.

Maailmankuvani on mennyt tänä vuonna jotenkin aivan uusiksi. Ehkä aivot alkaa hiljalleen olla kehittyneet, kun 30 ikävuotta alkaa lähestyä..? Tuntuu kuin olisin autenttinen oma itseni ensimmäistä kertaa. Ilman sekavia ajatuksia tai kiinnostusta muiden mielipiteistä.

Olen viettänyt valtavasti aikaa yksin, potematta siitä huonoa omatuntoa. Saanut päivittäin oivalluksia ja ymmärtänyt, miksi kaikki tapahtumat ovat tapahtuneet aiemmin. Sisäinen turvani on vahvistunut. Löysin keväällä mindfulnesin ja energiahoidot, joista voit lukea aiemmasta postauksesta. Ne tulivat jäädäkseen.

Muistan kuinka teini-ikäisenä vetäydyin yksin lenkille ajattelemaan ja jäsentelemään ajatuksia, joita päässä tulvi. Valitsin seuran sijaan lähes tulkoon aina kävelyn yksin. Olen kohdannut sen saman teinin tehdessäni nyt samaa, valitessani itseni ja oman sisäisen maailmani. 

Olen tuskaillut sitä, miksi oma polkuni vaatii ja on aina vaatinut niin paljon itsetutkiskelua. Miksi en saa vastauksia ilman valtavaa määrää omaa aikaa? Miksi koen hukkaavani itseni täysin, jos en ota sitä kaikkea aikaa yksin? Miksi olen niin hidas prosessoimaan kaikkea ja miksi ylipäätään prosessoin kaikkea?

Olen päättänyt lakata tuskailemasta. Miksi yritän muuttaa tuota piirrettä? Oma sisäinen maailmani on aina ollut se, jossa viihdyn ja joka johdattaa aina juuri oikeaan paikkaan. Miksi en nauttisi siitä? Olisi ylpeä kyvystä ja haluta kohdata itseni? Itseni kanssahan täällä elän.

Olen havahtunut tuijottavani avopuolisoa jotenkin eri tavoin. Miten oletkin ollut siinä koko ajan? Miten voi olla, etten olekaan niin yksin tässä maailmassa, kun olen aina ajatellut? Miten yhtäkkiä jaetaan tämä kaikki ja miten olen oppinut luottamaan tähän niin vahvasti?

Viime jouluna meille muutti pieni kääpiövillakoiranpentu. En tiennyt, että elämän jakaminen oman koiran kanssa tulee olemaan näin merkityksellistä ja syvää. Rakastan meidän rutiineja, ja sitä, kuinka ihanaa on rakentaa yhdessä luottamusta. Koiran rakkaus on niin ehdotonta, että se on parantanut jotain aidosti sisälläni.

Ostamme pian asunnon, jos kaikki menee loppuun asti hyvin. Tämä on meille molemmille tärkeä yhteinen juttu. Pari vuotta sitten muutimme vuokrakolmioon ja toivoimme, että hyvin tuore suhde kestää ainakin vuokrasopimuksen määräajan. Kannatti uskaltaa muuttaa saman katon alle. Kaikki meni hyvin ja kauas on tultu. Paljon on tehty tämän eteen. 

Kun parisuhde alkoi, kohtasin itseni uudenlaisena. En ollut aiemmin nähnyt joitakin asioita itsessäni ollenkaan. Nyt uskallan sanoa, että olen tullut sinuiksi niiden asioiden kanssa. Osaan ymmärtää itseäni paremmin ja siten taidan ymmärtää toistakin jo aika hyvin. Se tuntuu turvalliselta.

Aloitin yrittäjyysmatkan alkuvuonna. Lopulta siinä on ollut eniten kyse kasvamisesta siihen identiteettiin. Se on aika ajoin ollut myös turhauttavaa, hidasta ja epämukavaa.

Koska käyn päivätyössä, mietin yrittäjyyden osalta viimeisenä rahaa. Ennen sitä tulevat merkitys, oppiminen, itsetuntemus ja epävarmuuksien kohtaaminen. Haluan nyt kokeilla ja kokea. Uskaltaa ajatella laatikon ulkopuolelta ja puhua niille, jotka puhuvat sen suhteen samaa kieltä.

Joskus samaa kieltä ei ole lähistöllä pitkiin aikoihin. Silloin on helppo alkaa kyseenalaistamaan itseään. Olen kuitenkin päättänyt, etten tule tekemään niin. Jatkan vain. Tavallaan se on aika kutkuttavaa.

Ystävyyssuhteet ovat muuttuneet. Suhtautuminen niihin on muuttunut myös. Kaikki on jotenkin syvempää. Se mikä ei ole syvää, jää sivuun. Ei lopullisesti, vaan hetkessä. Ihmissuhteita on turha puskea. Kyllä aika näyttää sen, mikä kestää. Ja ei kaikkea ole tarkoitettu kestämäänkään.

<3: Jenna