9. Tilaa tarvitsevana sosiaalisessa maailmassa

Paras keino sosiaalisen kuormituksen minimoimiseksi on ollut ymmärrys siitä, ettei kaikessa täydy olla mukana riittääkseen, tai ollakseen olemassa itselle ja muille. Oman sosiaalisen jaksamisen rajallisuuden myötä ymmärrän, etten ole vastuussa tilan ottamisesta huoneessa toisten ihmisten viihdyttämiseksi. On myös hyväksyttävä, etteivät kaikki aina ymmärrä sitä. Varsinkaan sosiaalisesti eri tavalla virittyneet ihmiset.

Ymmärtämättömyydellä tarkoitan sitä, kuinka sisäänpäin kääntyneenä ihmisenä joutuu usein selittämään, miksi tekee asioita niin kuin tekee. Todistelemaan sitä, että valitsee itselleen oikein. 

Illanvietoissa voi saada kommentteja siitä, että lähtee aiemmin kotiin, tai jättää jotakin tekemättä sosiaalisesta paineesta huolimatta. Ihmettelyä siitä, miksi elää niin tylsästi, ja jättää välistä tilaisuuksia kokea asioita, jotka ovat kysyjän itsensä elämässä arvokkaita. Pidän kysymyksiä kapeakatseisena ja tökerönä, koska usein on kyse asioista, joita en itse arvota kovinkaan korkealle. 

Kuitenkin ymmärrän, että yhteiskunnassa ulospäinsuuntautuneisuutta pidetään normina, ja sen myötä asioiden tekeminen sosiaalisen paineen vuoksi on ihan tavallista. Ymmärrän myös täysin sen, että joku oikeasti nauttii täysin erilaisista asioista kuin minä itse, ja asettuu luontaisesti edellä mainittuihin odotuksiin. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että kokee oikeudekseen kyseenalaistaa muiden tapaa elää. Jokainen määrittelee hyvinvointinsa omalla tavallaan, eikä lähtökohtaisesti ole velvollinen selittelemään sitä muille.

Vielä nykyäänkin pidetään itsekkäänä oman hyvinvoinnin etusijalle laittamista, ja asioiden tekemistä vähemmän oletusarvoisella tavalla. Uskon kuitenkin, että tämä asia edistyy, ja siksi haluan itsekin elää elämääni koko ajan omannäköisemmin.

Arvostan omaa rauhaa ja tilaa äärettömästi. Lataudun saadessani kulkea omassa rytmissäni, ja antaa ajatusten virrata sen mukaisesti. En löydä merkitystä melusta tai jatkuvista aikatauluista. En koe tarpeelliseksi pakottaa itseäni toistuvasti tilanteisiin, jotka eivät tunnu omalta. Usein pakottaminen ei edes onnistuisi, koska keho vastustaa sitä. Yhtäkkiä liian täyteen laitettu, tai liian sosiaalinen viikko aiheuttaakin migreenin tai flunssan. Kotiin jäädessä iskee huono omatunto siitä, ettei kuunnellut omaa jaksamista ja lupautui johonkin, johon ei ole energiaa. Peruminen on turhauttavaa. 

Tämän myötä olen oppinut vähentämään aikataulutusta, sillä se ei sovi elämääni. Ystävät ymmärtävät, ja heistä monen sykli elämässä onkin melko samankaltainen. Tarkoituksena ei ole vältellä aikatauluja, muttei myöskään täyttää niillä elämää. Elämässä riittää pakollisia, ja muiden tahojen asettamia aikatauluja ihan riittämiin.

Muistan jonkun joskus ihmetelleen sitä, miksen tykkää sopia asioita liiaksi etukäteen. Ymmärrän ihmettelyn aiheen, koska silloin menoja ei toteudu samalla tavalla, kuin suunnitellessa. Lyhykäisyydessään vastaus on, etten koe maailmanloppuna viettää iltaa ilman suunnitelmia. Oikeastaan se on usein ihannetilanne, enkä koskaan tunne tylsyyttä. Lisäksi koen, että usein parhaat asiat elämässäni ovat tapahtuneet suunnittelematta. 

Iltana ilman suunnitelmia teen jotain yksin tai yhdessä, tai sitten en tee yhtään mitään. Merkitys ei tule pelkästään siitä, jaanko jonkun kokemuksen muiden ihmisten kanssa. Ja tällä en tarkoita sitä, etteikö lähipiiri toisi valtavan määrän merkitystä elämääni. Jaetut kokemukset ovat ihan mielettömiä asioita, ja monessa asiassa koenkin läheiseni seuran paljon merkityksellisemmäksi, kuin itse tekemisen tai aktiviteetin. Tarkoitan siis vain sitä, että osaan nauttia ihan täysillä myös yksin vietetystä ajasta, enkä koe sitä koskaan millään tavalla oudoksi. Siksi en koe painetta täyttää kalenteria välttääkseni tyhjiä tunteja. Tyhjissä hetkissä tunnen eniten luovuutta ja vapautta.

En ole koskaan kokenut ongelmaksi sosiaalista kanssakäymistä, tai arkaillut sitä. Olen aina pitänyt ihmisistä, ja halunnut kuulla heistä lisää. Itseasiassa olen aina ollutkin todella kiinnostunut siitä, miten ihmismieli toimii. Haluan tietää, miksi kukin on juuri sellainen kuin on. Minkälaisten arvojen takana hän seisoo, ja mikä on muovannut häntä eniten. Haluan tietää minkälaisista asioista hän haaveilee, ja miten on menossa haaveitaan kohti. Haluan kuulla, mistä asioista hän on löytänyt onnellisuutensa.

En siis varmastikaan vaikuta mitenkään poikkeuksellisen hiljaiselta, epäaktiiviselta tai sulkeutuneelta. Osallistun kyllä keskusteluihin, ja olen aidosti kiinnostunut ihmisten kuulumisista. Saan siitä energiaa, mutta myös sosiaalisuuden raja tulee äkkiä vastaan. 

Rajalla ollessa joku voi varmasti ajatella minun olevan ylimielinen, tylsistynyt tai ujo. Totuus on kuitenkin se, ettei energia vain riitä. Itselleni se ei ole mikään negatiivinen olotila, vaan tila jossa ikään kuin käännyn jopa tiedostamatta sisäänpäin. Tila ei myöskään johdu ympärillä olevista ihmisistä. Ainoa asia, joka voi tehdä hetkestä negatiivisen on se, ettei saisi tilaa tai ymmärrystä olla sellainen kuin on.

Haluan välttää lokerointia, mutta yhdessä asiassa tiedän lokeroni täysin. Olen introvertti. Se on kestänyt tajuta, sillä kyse ei ole kyvyttömyydestä olla sosiaalisissa tilanteissa, vaan siitä, mitä tarvitsee niistä palautumiseen. Tarvitsen paljon palautumisaikaa sosiaalisista kontakteista, ja olenkin ymmärtänyt tarpeen vasta laiminlyötyäni sitä tahattomasti. Joskus on vaikeaa itsekin ymmärtää kuormittuvansa jostain, mikä ei edes tunnu kuormittavalta. Varsinkaan kun kuormitusta ei aina edes tunnista mistään muusta, kun yhtäkkisestä halusta olla yksin.

Annan usein ihmiskontakteissa itsestäni täyden keskittymiseni ja läsnäoloni. Kohtaamisissa keskityn niin intensiivisesti, että tarvitsen myöhemmin oman tilan, jossa kukaan ei odota minulta mitään. Silloin vuorostaan keskityn omaan elämääni samalla läsnäololla. En haluaisi antaa vähempää ihmissuhteilleni, enkä itselleni. 

Lähipiiri täyttyy usein melko samanhenkisistä ihmisistä, toki jokaisen ollessa omanlaisensa. Lähelle harvoin tulee, tai ainakaan jää ihmisiä, jotka kaipaavat todella erilaisia asioita. On luonnollista valita lähelleen sellaiset ihmiset, joiden seurassa on luonnollista olla. En tiedä kuinka kanssani erilaiset ihmiset valitsevat seuransa, mutta tarkkailijana oma huomioni kiinnittyy usein siihen, joka on joukon hiljaisimpia. Jotenkin silloin tunnistan jotakin tuttua, ja osaan lukea ihmistä paremmin. Mielenkiintoni herää, jos aistin herkkyyttä ja lempeyttä.

En todellakaan tunnista käsitettä kiusallinen hiljaisuus, koska rakastan hiljaisuutta. Olen oikeasti paljon hiljaa lähimpien ystävieni kanssa, sillä he ovat kanssani samanhenkisiä. Samalla heistä löytyy juuri sitä syvyyttä, joka sykähdyttää. Sellaista syvyyttä, jossa keskustelut kestävät tuntikausia, ja ovat todella intensiivisiä. Tunnen keskusteluissa pääseväni todella lähelle ystäväni ajatuksia, ja päästäväni hänet lähelle omiani. Nämä keskustelut alkavat aina hiljaisuudesta ja rauhallisesta ympäristöstä, sillä se on suotuisa ajatuksen virralle. Keskustelua ei ole silloin koskaan käyty tilan täyttämiseksi, tai velvollisuudesta pitää puheen sorinaa yllä. 

Keskustelu on käyty aivan muista syistä.

<3: Jenna